Jokes » Finnish » Listat


Kahdeksan syytä miksi juoda viinaa eikä urheilla
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  1. Se on yleisempää ja hyväksytympää
    Yli 90 prosenttia suomalaisista aikuisista juo alkoholia. Raittiita ihmisiä katsotaan helposti kieroon, mutta urheilemattomuutta ei tarvitse selitellä kenellekään.

  2. Se on muiden mielestä kiinnostavampaa
    Kavereitasi ei kiinnosta, kuinka puristit kympin lenkin alle 40 minuutin tai millaisella lyönnillä nujersit Peran sulkiksessa. Mutta kyllä ne hykertelevät, kun kerrot ryyppyputkesta, jonka päätteeksi teit tarpeesi Mäntsälän kunnantalon pihalle.

  3. Työpaikoilla arvostetaan enemmän viinan juontia
    Pomo ymmärtää, jos myöhästyt töistä krapulan vuoksi, mutta pitää sinua huonona työntekijänä jos selität olleesi keilahallilla aamupalaverin aikaan. Työpaikkaliikunta on harvinaista, mutta joka puljussa järjestetään pikkujoulut, ja niissä juovat kaikki.

  4. Paremmat harjoittelumahdollisuudet
    Helsingissä on 380 liikuntapaikkaa. Anniskeluravintoloita on yli tuhat ja niihin mahtuu yhteensä 353 643 ihmistä. Vuoroja ei tarvitse varata etukäteen, ja harjoitella voi yömyöhään.

  5. Viinanjuontiin ei tarvitse patistaa
    Iltapäivä- ja naistenlehdissä annetaan usein vinkkejä, kuinka ihmiset saisivat itsensä moti-voiduksi liikkumaan säännöllisesti. Viinanjuonti on niin houkuttelevaa, ettei siihen tarvitse patistaa. Ihmiset lähtevät mielellään baariin, vaikka olisivat väsyneitä, masentuneita ja ulkona sataisi räntää.

  6. Kehitys ei pysähdy
    Monessa urheilulajissa tulokset kääntyvät laskuun viimeistään nelikymppisenä. Viinanjuonnissa annoksia voi kasvattaa vuodesta toiseen. Mestariksi kypsytään usein vasta keski-iässä.

  7. Kansainväliselle huipulle pääsee helpommin
    Viinanjuonnissa suomalaisilla on paremmat edellytykset päästä huipulle kuin vaikka jalka-pallossa tai pituushypyssä. Eivätkä ulkomaalaiset naureskele, että "Hah hah, suomalainen juoppo! En tiennytkään, että niillä leveysasteilla juodaan viinaa."

  8. Mieli ei muutu vanhana
    Jotkut huippu-urheilijat ryhtyvät aktiiviuransa jälkeen juomaan viinaa. Juopot sen sijaan jatkavat uskollisesti valitsemallaan tiellä, usein kuolemaansa saakka. Ainakaan he eivät käännä takkia ja ryhdy huippu-urheilijoiksi.

Ohjeita duuniin
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  1. Älä koskaan kävele ilman paperia
    Paperinippua kädessään pitävä, käytävällä kiireisesti liikkuva työntekijä antaa itsestään tehokkaan kuvan, aivan kuin olisi menossa kokoukseen. Tyhjin käsin kulkeva henkilö taas näyttää siltä, kuin olisi menossa kahvioon. Sanomalehti kädessä merkitsee lähestyvää WC:ssä käyntiä. Tärkeää kokonaiskuvan kannalta on kantaa tavaraa mukanaan kotiin lähdettäessä, se symboloi pitkiä, kotona jatkuvia työpäiviä.

  2. Tee tietokoneestasi kiireinen
    Aina kun käytät tietokonetta, se antaa kiireisen kuvan satunnaiselle tarkkailijalle. Voit lähettää ja vastaanottaa henkilökohtaisia sähköpostiviestejä, chattailla ja tehdä muuta vähemmän työhön liittyvää. Näistä eduista tietokoneen puolesta puhujat vaikenevat mielellään. Kun pomosi ahdistelee sinua käryttyäsi asiasta, voit aina puolustautua sanomalla että opettelet omin päin uuden ohjelmaversion käyttöä, jottei firman tarvitse maksaa kalliita atk-kursseja.

  3. Sotkuinen pöytä
    Huipujohtajien pöydät ovat siistssä kunnossa. Meidän muiden täytyy huolehtia siitä, että pöydällä on riittävästi rojua osoittamaan ahkeruutemme. Rakenna papereista huikeita kasoja ympäri työpistettäsi. Tarkkailijalle viime vuoden niput näyttävät samalta kuin tämänhetkiset, määrä ratkaisee. Rakenna korkealle ja laajalle! Mikäli tiedät jonkun tulevan hakemaan sinulta jotain asiakirjaa, piilota se jonkun kasan alapäähän ja selaa nippua epätoivoisesti, kun hän saapuu.

  4. Vastaajapalvelut - puheposti
    Älä koskaan vastaa puhelimeen, jos käytät puhepostia tms. lisäpalvelua. Ihmiset eivät soita sinulle työaikana antaakseen jotain ilmaiseksi - he soittavat koska he haluavat SINUN tekevän töitä HEILLE. Peilaa kaikki puhelut vastaajan kautta. Jos joku jättää viestin, voit vastata siihen ruokatunnin aikana. Silloin he eivät ole itse paikalla, mutta jäävät siihen uskoon, että sinä teet töitä tauotta.

  5. Näytä kärsimättömältä ja kiusaantuneelta
    Yritä aina näyttää kovin stressaantuneelta, vaivautuneelta ja malttamattomalta, jotta pomosi saisi sinusta kiireisen vaikutelman.

  6. Lähde toimistosta myöhään
    Poistu toimistostasi aina myöhään, varsinkin jos pomo norkoilee paikalla. Voit lukea lehtiä, kirjoja ym. odotellessasi otollista poistumisaikaa. Näin säästät myös arvokasta vapaa-aikaa muihin harrastuksiin. Poistu aina pomon oven ohi, mikäli hän sattuu olemaan paikalla. Näin jätät "myöhäisen leiman" postumisestasi. Lähetä tärkeitä viestejä epäinhimillisiin aikoihin, esim. 07:05 tai 21:35 selkä pyhäpäivinä. Tietokoneen päivyrin ja kellon näpelöiminen auttaa tässä asiassa.

  7. Huokaile oikeaan aikaan
    Huokaile äänekkäästi, kun ympärilläsi on paljon ihmisiä. Tämä vakuuttaa useimmat siitä, että työskentelet äärimmäisen paineen alla. Nämä ihmiset eivät ole ensimmäisenä jonossa tuputtamassa sinulle lisää työtehtäviä.

  8. Pino-teoria
    Sotkuisen pöydän tehoa lisää kirjojen pinoaminen pöydälle. Lisäpisteitä saa aina mm. paksuista atk-käsikirjoista ja käyttöoppaista. Näihin pinoihin on helppo piilottaa esim. romaaneja, joita luet odotellessasi toisten poistumista konttorilta (kohta 6).

  9. Oma sanasto
    Lue muutama atk-alan lehti (työajalla) ja opettele ulkoa muutama fraasi, uusia termejä sekä muuta tarpeellista siansaksaa. Sujauta niitä normaalipuheeseen, kun keskustelet pomon kanssa. Muista: kenenkään ei tarvitse ymmärtää puhettasi, pääasia, että kuulostat vakuuttavalta.

  10. Kahden takin tekniikka
    Jos työskentelet isossa maisemakonttorissa, jätä aina varatakki tuolisi selkänojalle. Näin saat aikaan vaikutelman, että olet edelleen tiloissa. Toinen takki on tietysti aktiivikäytössä muualla eli missä milloinkin lusmuilet.

Sänkyselityksiä
Posted on Mon, 27 Apr 2009
Mitä eri alan ihmiset toteavat rakastelun tai sen yrityksen jälkeen:

  • Mäkihyppääjä: Tiedän - tiedän, pituutta olisi saanut olla enemmän.
  • Jääkiekkoilija: No, minä vain roiskaisin sinnepäin ja tällä kertaa sattui menemään sisään. Sama kuka sen sinne laittaa, pääasia että se on siellä.
  • Jääkiekkoselostaja: Mitä ihmettä tapahtui? Onko se siellä? Oli kyllä sekava tilanne, vaikea sanoa mitään!
  • Jääkiekkovalmentaja: Meidän pitää saada liikettä lisää. Tässä on vielä paljon opittavaa.
  • Mika Salo: No, ei sille mahda mitään, jos vehkeet pettävät.
  • Matti Kyllönen: Mahtavaa! Elämme historiallisia hetkiä! Tätä ei kukaan ota meiltä pois!
  • Hiihtäjä: Väärä voitelu.
  • Jalkapalloilija: Kyllä tuollaisesta paikasta on jo pakko pistää sisään!
  • Maanviljelijä: Minähän sanoin ettei tämä onnistu ilman tukea.
  • Paavo Väyrynen: Minä en ole tehnyt mitään! Olen järkyttynyt tuollaisista syytöksistä, tämä on mediapeliä!
  • Rallikuski: Väärä kumivalinta pilasi kaiken.
  • Rokkari: Okei, nyt kaikki mukaan!
  • Golffari: Onko nyt minun vuoro?
  • Insinööri: En minä tätä kyllä näin suunnitellut.
  • Lääkäri: Voitte pukea.

3 pahinta krapulaa
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  1. Sydän on jo pysähtynyt, mutta keho vapisee vielä ja kädet tärisevät.
  2. Aamupäivällä pelkää kuolevansa ja iltapäivällä pelkää ettei kuolekkaan.
  3. Mikään ei pysy sisällä, paitsi uistin ja senkin on oltava vähintään 5 koukkuinen.

DIGI-WC - Päivän ohjelmatarjonta
Posted on Mon, 27 Apr 2009
"ASIA"OHJELMAT
09.00 Huomenta suoli. Mää ja sää puolen tunnin välein. Tänään erikoisaiheena ummetus.
11.30 Huomenna suoneen. Vieraana John Nisti. Studioyhtyeenä The Doors. Sään ennustaa ehkä Pekka Pilvi.
12.00 Kaikkien aikojen kuppamarkkinat. Remontti Reiska puikottaa.
12.01 Ykkösdoku. Kossun kunniakas historia.
12.45 Kaksi kertaa. Haastateltavana Suomen työllistetyin ja työttömin vosu.
13.30 Prisma. Paljon kalliimpi kuin sittari.
14.00 Kotimyyntiä. Pölyimurikauppias. Aivan ensimmäiseksi on kauppiaan myytävä itsensä, jonka jälkeen asiakas voi maksaa imunsa luonnossa.
14.30 Kuohittavat kuvat. Osa 2/1 Eunukki muistelee.
17.00 Tiistaikiima. Aiheena dementia rakkauselämässä
18.00 Kymmenen uutiset.
18.30 Viittomauutiset. Sokeaintekstitys
19.00 Kotimaanrutsaus. Suku on paras.
19.30 Europortto. Ohjelmassa pohditaan suomalaisen lihan menekkiä maailmalla.
20.00 Cacola Report. Kuinka tulla tosimieheksi
21.00 Kurpalla on asiaa. Ei sitä usko pirukaan.
21.30 Karpolla on naisia. Joo joo


OPETUSKANAVA
09.10 Kieli-TV. Osa: Oraaliseksi
14.00 Päiväpisto. Tänään kokeilemme amfetamiinia
14.30 Päiväpisto. Pihalla ja puutarhassa.
14.45 Suunvuoro. Alan naiset kertovat. Ammatinvalinnan ohjausta.
15.00 Kielitunti. Bi-sex på ruski. Onnistunut liikematka Venäjälle.
16.00 Seniorijumppaa. Kimppakivaa ikämiehille ja tosinaisille.
17.15 Peränormaalit ilmiöt. Onko ufoja olemassa. Vieraana Juhani on Graham.


SOAP
11.00 Pieni pano preerialla. Laura Ingals jää karjapaimenen alle.
12.00 Suolistojääkäri. Saksalainen sarja kenttäsairaalasta. Osa 666. Hapankaalia nahkahousuissa.
13.00 Bondi tuli taloon. Kotimainen sarja. Vieraana Siin Konnery.
13.30 Frendit. Osa 69. Jätkät panee toisiaan, tytöt seuraavat silmä kovana.
14.00 Kuolaa pois. Lilyn entinen panomies tulee yllättäen sisälle.
14.30 Hulluna sinuun. Osa 1890: Kaverille kans.
15.00 Metsolat. Neitsyyden menettämisen pelko.
15.30 Salatut elimet. Aki panee vammaista.
16.00 Kipusiskot. Sarja SM:n harrastajista.
17.00 Tvin Peaks. Ketäs nyt pannaan kun ei ole Flooraa.
18.00 Smelrosen supermallit 90210. Osa 978: Pranton vetää Tylania takaa. Mitä tekee Amanta?
18.30 Varmat päivät. Fonzie saa taas.
19.00 Star Tricks - The Next Genitals. Jean-Luc kuolee tippuriin.
20.00 Salaiset ansiot. Skulli nuoleskelee ja imeskelee FBI:n johtoporrasta. Samaan aikaan Smulkero saa ufolta.
21.00 Vittu. Saksalainen poliisisarja.


FILMNJET
09.00 Isän siemen (In The Balls of Father). Pakahduttavan kosteatarina levottomasta spermasta. Osissa: Taneli L.L.A. Levis ja Emma Homssu On.
11.00 Pano (The Piano). 8 Orgasmin ehdokas. Osissa: Holy Under, Varvi K-Tel ja Sam Elin.
13.00 Iltapäivän pitkä (The Remains of The Beer). Brittiläistä juomakulttuuria parhaimmillaan. Osissa: Anthony Heineken ja Emma Tuborg.
14.45 Kaunotar ja Runkkari (Lady and The Vank). Herkkä lastenelokuva perheen pienimmille.
16.00 Eläimet vuoteessani (Sleeping With The Animals). Raju hilleri, täynnä kylmää jännitystä. Osassa: Julia Kopee ja kaikkien hunajahuulien kauhu S. Mobster.
18.00 Saiskos susilta kans (?). Joopa joo. Osassa: Kevin Kostaja.
20.00 Alapäämies. Oikeudenkäyntidraama raiskaus tapauksesta. Osissa: Susan Analdon ja Tommy of Jones.
21.45 Mies ja alaston se - Viimeinen survaus. Komedia. Osassa: Arvaatkai kuka, itse Iso J.
23.00 Rakotie. Raju road-movie. Osissa: Alec Balls In ja Kim BiFinger.
01.00 Keskiyön pikamuna (Fuck). Osissa: George Cunnilingus ja Albert Fellatio.
03.00 Bravefart - Pidättelemätön. Hän tainnutti naiset. Hän inhottikansaa. Osassa Smell Gibson
04.30 Luvattomat nielut. Tarina poikalukioon saapuvasta uudesta opettajattaresta. Onko kukaan enää turvassa? Osassa: Michelle Perfers.
06.15 The Sweet - Kurkussa. Osassa: Sandra Bullcock.


VIIHDE
12.00 Huuhaa-shop. Et tarvitse muita ohjelmia. Eikä siinä vieläkaikki.
16.00 Kame över. Jos pelittää niin pelaa. Tänään esittelyssä Pip-peli
17.00 Nakupalat. Himoa etsimässä.
17.30 Klimppitonni. Puhtaana käteen.
18.00 Napalankokimppa. Kari S.A.L.Melaista panettaa mutta muut saa.
18.30 Mokavisa. Perkele, se on sittenkin oikein.
19.15 Seppo Hivin seurassa. Seppo laulattaa lapsia.
21.00 Piilokomero. Tänään rakennetaan turvallinen viinakätkö.
21.30 Päätä päiväsi Timo P. A:n seurassa. Tänään keskustellaan avioliiton kestävyydestä.
22.30 Tosihomot. Vähemmistöryhmille suunnattua viihdettä. Kielletty yli 12-vuotiailta hevosilta.
24.00 Kostoskanava. Osta kaikkea paskaa.
01.00 Jännityksen huipulta. Diagnoosi - Stondis. Kestääkö paikat?
01.30 Spedegage. Pääseekö Spedegage pukille?
03.00 MTV´s Greatest Tits. Kooste.
04.00 3 in one. Ryhmäseksiä.


LASTENKANAVA
09.00 Pikku kakkanen. Transu vääntää tortun Eno Elmerin taskuun.
09.30 Pili-Pilperi. Anaaliainen piirrossarja pikku veitikasta.
10.00 Veturi ja työntyri.
10.30 Vaaleanpunainen Hinttari. Piiretty.
11.00 Simpsonit. Bartin takavärkki.
11.30 Pimpsonit. Homer sodomoi Bartia.
12.00 Tie Analiaan. Kanatalainen persesarja.
12.30 Pikku Kapan satutunti. Kertomus pikku Kapan matkasta suureen maailmaan ja Disneylandiin.


LUONTO-OHJELMAT
17.00 Ra tsas taa. Tyypeille jotka "tykkäävät" hevosista.
17.15 Jaska Kostee, merentutkija. Tänään Jaska esittelee kehittämänsä sukelluspuvun ja sukeltaa liian syvälle.
18.00 Vanha Kettu. Saksalainen "luonto"-ohjelma.
19.00 Avara luonto. Ilolintujen tiirailua
20.00 Antsan kissanhoito-ohjeita. Miten saat kissastasi kaikki irti?


SVENSSON
11.00 FST Utbilding. Vi gör pornovideö.
12.00 FST. Nytkyn, nytkyn.
12.15 Banana kontakt. Med Lasse och Peppe.


SPORT
12.00 MM-Kiihkot. Naisten takaa-ajo perinteisellä tyylillä.
17.00 V69 Ravit. Hevonperse heiluu
16.00 Fackey-Night. SM-ottelu. Lerpat-KPS.
18.00 NHL-kiekkoa. Illan ottelu: Anaheim Mighty Fucks - Jamaica Holy Herbs.
20.00 Ruutuvittu. Hieromasauvaurheilun erikoisohjelma. Mika ei pysty. Mitä tekee Erja?

Lasten suusta...
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  • Kun kello on kaksitoista, kaikki kääntyvät Mekkaan päin ja purevat maton hapsuja (RAYMOND 7 V.)
  • Iloisena olo tuntuu päässä. Tarkemmin sanoen huulissa, kun nehän vain venyy ja venyy (JULI 6 V.)
  • Mulla on viisi mummoa... vaari on vähän kertonut. (PIA 4 V.)
  • Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä. (ANNA 5 V.)
  • Jos ei voi saada lapsia, voi lääkäri tehdä sellaisen koeputkessa. Mutta useimmat lapset on tehty tavallisissa putkissa. (FRED 7 V.)
  • Ei ole oikein hyvä, jos raskaana olevilla naisilla on munalikööriä pissassa. (TOVE 9 V.)
  • Avioliitto on melkein sama kuin että mennään naimisiin. Erona on se, ettei pidetä mekkoa päällä. (SARA 7 V.)
  • Kun isä ja äiti tekevät vauvan, kumpikin on vastuussa omasta puolestaan. Jos tulee tyttö, äiti vastaa alapuolesta. Jos tulee poika, hän vastaa yläpuolesta. Niin helppoa se on. (KRISTIN 5 V.)
  • Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana. (THERESE 6 V.)
  • Vanhat ihmiset eivät ole terveitä. Usein he eivät jaksa kulkea suorana postilaatikolta kahvikupille. (LISEN 6 V.)
  • Naiset koostuvat munasarjoista ja siksi he ajattelevat enemmän. (SIRI 6 V.)
  • Nenä on oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös käyttää rään kuljettamiseen. (EMIL 6 V.)
  • Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni. (NINA 5 V.)
  • Isoisä oli kullankaivajana Alaskassa. Mutta hän joi kaiken. Sitten hän huuhtoi sen kurkustaan viinillä. (THOMAS 5 V.)
  • Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa. (JOHANNA 6 V.)
  • Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia. (KARIN 5 V.)
  • Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua. (NINA 7 V.)
  • Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu. (KRISTINA 7 V.)
  • Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista. (TORE 8 V.)
  • Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa. (SIRI 5 V.)
  • Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa. (PÅL 7 V.)
  • Ennen maito tuli lehmästä. Nyt se tulee Arlasta. (LARS 5 V.)

Työehtosopimus
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  1. Tästä lähtien on kaikkinainen työ vain huvia. Minkäänlainen ponnistelu ei ole sallittua. Se joka, työssään hikoilee, erotetaan heti.
  2. Työajan alkaminen on jokaisen vapaasti valittavissa. Kuitenkaan kukaan ei ole oikeutettu tulemaan työpaikalleen ennen klo 10. Ennen varsinaista työajan alkamista aamukahvi.
  3. Minimipalkka on tonni päivältä sekä vapaa ruoka, olut ja tupakka. Kun henkilö on ollut palveluksessa vähintään kolme viikkoa, kuuluu hänen luontaisetuihinsa lisäksi vapaat matkat työpaikalle ja takaisin kotiin taksilla.
  4. Jokaisella on oikeus mittatilauksena tai ateljeetyönä tehtyyn pukuun asusteineen.
  5. Työaikana on laulettava. Jos joku aloittaa laulun, on muiden siihen yhdyttävä.
  6. Kello 12.00-14.00 on aamiaistauko. Aamiainen voileipäpöytineen sekä ryyppyineen tarjoillaan jokaiselle. Jokaisen velvollisuus on syödä vähintään viisi ruokalajia.
  7. Klo 14.30-15.00 on yleinen kahvitauko. Kahvitauon aikana huolehtii työpaikan johtaja yleisestä keskustelusta.
  8. Kun joku nukahtaa työnsä ääreen, on hänen herättämisensä ehdottomasti kielletty. Poikkeustapauksena kotiinlähtö ja henkilökohtainen puhelu.
  9. Aamiais- ja kahvitauon aikana WC:n käyttö kielletty. Sitä varten on työaika olemassa.
  10. Työaika päättyy klo 15.30. Johtajan velvollisuus on tällöin puristaa jokaisen kättä ja lausua kiitoksensa ankaran ja hyvin suoritetun työpäivän johdosta.

Valitse vappujuomat oikein
Posted on Mon, 27 Apr 2009
Vappuviinojen valinta on aina äärimmäisen vaativa tehtävä, mutta ehkäpä seuraavat - todellisten asiantuntijoiden tekemät - arviot helpottavat omaa urakkaasi:

  • 746 SINOL
    Runsasvärinen, voimakasmakuinen ja makea. Roteva, kehittynyt ja tuore aromi, viipyilevä jälkimaku. Tuoksu hunajainen ja kukkea. Valmistettu Siltasaaren seudulla. Pullotuksessa suuria eroja. Vuoden -87 elokuun lopun erä kovahko, runsashappoinen ja maku väsynyt. Sokeria n.20 g/l. (31,5 p%, 38 t%)

  • 545 EAU DE COLOGNE
    Ranskalainen pullote. Yleistyypiltään keveä, helmeilevä ja ohut. V.D.Q.S-laatua. Pehmeä ja notkea, suhteellisen vähän parkkihappoja, runsaasti glyserolia ja alhainen happopitoisuus. Harmoninen ja sopusuhtainen. Suositellaan yleisjuomana läpi koko kankkusen, erityisesti oksentelun jälkeen. Cote de Beaune. (11 p-%, 13 t-%)

  • 737 OKSALAKKA
    Blended straight. Maku hapanimelä, tuoksu kevyesti äitelä. Maustettu uutteilla ja tisleillä. Voimakas aromi, hivenen kellertävä, suhteellisen neutraali, mutta luonteeltaan jyrkkä. Lattea jälkimaku. Voidaan nauttia kuivana, mutta yleisin tapa on nauttia grogina tinnerin kanssa. Kolmen leijonan oksalakka (väh. 3 viikkoa kypsytetty muovitynnyrissä). (36 p-%, 43 t-%)

  • 111 TALOUSSPRII
    Tuore, puolikuiva, runsashappoinen ja vetreä. Impregnoimalla valmistettu hyväarominen, täyteläinen ja pehmeä pullote. Beerenauslese. Puhdas selväpiirteinen ja kirkas. Suositellaan tarjoiltavaksi jäähdytettynä ja dekantoituna kalan, riistan tai juuston kera. Sokeria n. 10 g/l. Vouvray a.c (23,5 p-%, 33 t-%)

  • 667 AIRFIX
    Väritön, hieman pehmeä, mutta samalla tunkkainen. Aromiltaan voimakas ja rohkea. Tahmeahko ja laimennettuna sameneva. D.O.M. (Deo Optimo Maximo). Lajityyppinä brittiläinen. Vuoden -87 satomäärältään keskinkertaista hieman pienempi, laadultaan suhteellisen hyvä. Pullotteet terveitä, melko runsashappoisia ja kypsiä. (29,5 p-%, 41 t- %)

  • 928 MASINOL
    Aromi jankuttava, lässyttävä ja maku jahkaava. Yleistyypiltään vetelä ja epäsiisti. Jälkimaku loikkiva ja väyrysmäinen. Pullotus ruusuinen, mähnäinen ja blösö. Kypsytetty avotulella ilman käsiä. Viljelyalueet Seinäjoki ja Ivalo. Apporea/Vino de coloria. Sokeria n. 25 g/l. (33,5 p-%, 42,5 t-%)

Postimyyntiluettelo
Posted on Mon, 27 Apr 2009
Suomeen ollaan nyt perustamassa naisia palveleva postimyyntiluettelo, joka nöyrästi palvelee miehen läsnäolosta uneksivia sinkkunaisia tai naisia, joiden miehet matkustelevat paljon, uusilla välineillä. Tässä luettelon ensimmäiset tuotteet:

  • KUORSAUSSÄKKI
    On pehmeä, isohko, raidallisella kankaalla päällystetty säkki, joka vuoteeseen tai sohvalle asetettuna alkaa välittömästi kuorsaamaan.

  • AUTOMAATTINEN KANAVANVAIHTAJA
    Televisioon kytkettävä musta laatikko, joka katkaisee välittömästi katsomasi suosikkisarjan, jos toiselta kanavalta tulee formulaa, jääkiekkoa tai muuta urheilua.

  • PYYKINVÄRJÄÄJÄ
    On tarkoitettu naiselle, joka haaveilee miehestä, joka auttaa kotitöissä. Kyseessä on väripatruuna, joka pesuainelokeroon asennettuna välittömästi laukeaa ja värjää koko pyykin joko sinertäväksi tai vaaleanpunaiseksi. Mainio naiselle, joka kaipaa jännitystä elämään.

  • PÖNTTÖAUTOMATIIKKA
    Wc-istuimeen asennettava mekanismi, joka nostaa itsestään istuinrenkaan ylös. Luxusmallistoon kuuluu itsestään haihtuva wc-paperi.

  • KAUPPAKESKUSVALITIN
    Kännykkään kytkettävä toiminto, joka ryhtyy päästelemään epämiellyttäviä marisevia ääniä, jos viivyt yli 15 minuuttia liikkeessä.

  • OSTOSHÄLYTIN
    Luottokorttiin ohjelmoitava toiminto, joka saa kortin lukulaitteen ulvomaan, mikäli kortilla yritetään maksaa vaatteita, meikkejä tai kenkiä. Hälytin pysyy hiljaa, kun korttia käytetään Alkossa tai kun sillä maksetaan porakonetta, makkaraa...

  • ESIKÄSITELTY SANOMALEHTI
    Aamulehden voi nyt tilata esikäsiteltynä siten, että etusivun tilalle on taitettu urheilusivut, yksi sivu ylösalaisin ja sopivasti rutattuna.

  • MIEHENÄÄNI-VIESTIPALVELU
    Palvelu, joka toimittaa sinkkunaisen kännykkään viestejä kuten: en ehdi syömään, piipahdan poikien kanssa kaljalla, hae auto korjaamosta, sori en ehdi kauppaan, haethan sinä lapset tarhasta.

Uusia tuotteita kehitellään koko ajan, joten tarkkaile postiasi, luettelo ilmestyy pian!

Matti Nykänen - kootut selitykset
Posted on Mon, 27 Apr 2009
Kaikkien aikojen yksi suurimmista suomalaisista urheilusankareista lienee Jyväskylän oma poika Matti Nykänen alias Masa-hiiri. Hienojen hyppysuoritusten lisäksi Matti on tunnettu myös aikamoisena sanan säilän käyttäjänä. Tässä on kooste Matin lennokkaista lausahduksista aikojen saatossa...

  • "Elämä on laiffii."
    Jaa'a, kukapa tämän taitaisi tyhjentävämmin sanoa! (Tästähän on nyt tehty myös hittibiisi Matin laulamana luonnollisesti...)

  • "Elämä on ihmisen parasta aikaa."
    Toinen Matin niin paikkansa pitävä toteamus TV-haastattelussa.

  • "Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!"
    Jälleen yksi lausahdus joka todistaa Matin puhuvan myös ulkomaankieliä.

  • "Aina ku mä hyppään ja pääsen siihen hyppyrin nokalle, niin mulle tulee sellanen bon voyage -tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikasemminkin."
    Taisi olla se deja vu -aikaisemmin, mutta ei Matilta kaikkea voida vaatia.

  • "Rakkaus on kuin lankakerä - se alkaa ja loppuu."
    Matti jos kuka on oikea henkilö tämän toteamaan.

  • "Kaikki on allright ainakin minulla. En tiedä, onko muilla."
    Matti tunteikkaasti kommentoi Ilta-Sanomissa avioeron peruuntumistaan.

  • "Se on ihan fifti-sixti miten käy"
    Prosenttilaskukin on hallussa.

  • "Mulla on karismaa!"
    Vaatimattomana miehenä tunnettu Matti hallitsee myös itsetutkiskelevan psykoanalyysin salat!

  • "Mä en mene siihen lankaan että alkaisin haalimaan jotain omaisuutta."
    Tästä saamme huomata, kuinka Matti todellakin elää niinkuin opettaa.

  • "Ehkä join, ehkä en, so not kunhan hyppy kulkee!"
    Matti TV-haastattelussa kun häneltä kysyttiin joiko hän mäkiviikolla viinaa hotellissa niinkuin iltapäivälehdet väittivät. Erityisesti ilmaisu "so not!" on jäänyt elämään...

  • "No pilluhan se on aina mielessä mutta hypätään nyt ensin!"
    Mäkikisaan valmistautuvan Matin kommentti toimittajalle joka tuli kysymään mikä on miehellä mielessä.

  • "Kun sä lähdet hyppyyn, sä olet ihan yksin. Sä joudut siinä hyppyrin nokalla tekemään yksinäsi ihan omat ratkaisut. Sä oot siellä ylhäällä ihan up yours."
    (TV-haastattelussa)

  • "Lahti on kyllä ihan mesta paikka."
    (Lahden radion haastattelussa)

  • "En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa tulee ryypätessä ihan kammottava olo."
    (Lehtiotsikko Nykyposti-lehdessä)

Juhlintaopas naisille
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  1. Juhlavalmistelut

    On toissijaista pukeutua ja kaunistautua ennen juhlia. Tosi elli takaa juhlien onnistumisen seuraavien esineiden avulla:
    • Kännykkä
      Poista pomon ja ex-miesten numerot. Ota numeronäyttö pois päältä. Tallennavalmiiksi poikaystävälle sopivia ja kirjoitusvirheettömiä viestejä, kuten "Rauhallinen mutta mukava ilta. Olisin silti mieluummin kotona kanssasi!"
    • Käyntikortti
      Tee itsellesi väärennetty käyntikortti. Anna se niille liehittelijöille, joiden viehätysvoima haihtuu humalatilan myötä. Ota kaiken varalta mukaan myös pari oikeaa käyntikorttia.
    • Sukkahousut
      Ellin perustyökalu. Käy niin lettinauhaksi kuin kiipeilyköydeksikin. Voit myös naamioitua vetämällä sukkahousut päähäsi.
    • Eye liner
      Muut meikit saa ottaa mukaan, mutta tämä on jätettävä kotiin. Kukaan ei ihastu juhlahumussa yläluomiisi piirtämiisi aivosähkökäyriin.
    • Tarralappu
      Kirjoita nimesi ja palautusosoitteesi lappuihin ja liimaile niitä vaatteisiisi ja erityisesti kengänpohjiisi. Näin sinut osataan kaatuneenakin palauttaa oikeaan osoitteeseen.
    • Hakaneula
      Hakaneulalla korjaat vaatteet ja karkotat toivottomimmat ihailijat. Sillä voit myös raivata tietä juhlahumussa.
    • Vasara ja nauloja
      Hakkaa kengänkorkosi napakasti kiinni, ettei tanssilattialla tule tehtyä hurmauskoreografiaasi sopimattomia piruetteja.
    • Kahdet hansikkaat
      Toinen pari häviää kuitenkin, joten kaukonäköinen elli ottaa mukaansa varaparin.
    • Taskumatti
      Taskumatti on must, mutta älä täytä sitä viinalla vaan vitaminoidulla mehulla. Olet aktiivinen, mutta et hyperaktiivinen koko juhlien ajan.
    • Kaksi lusikkaa
      Älä ihmettele, vaan tottele. Laita lusikat jääkaappiin ennen kuin lähdet juhlimaan.



  2. Juhlahumuun sukeltaminen

    Juhlahumuun ei sovi solahtaa millä tyylillä tahansa. Toimi seuraavasti ja varasta koko show:
    • Vältä nurkkia
      Oletko koskaan kuullut kenenkään kyselevän: "Kuka tuo kaunis nainen tuolla nurkassa on?". Mene sinne, missä tapahtuu. Pian huomaat itse olevasi tapahtumien keskipiste.
    • Vältä miehiä
      Älä jämähdä heti ensimmäisen miekkosen seuraan, ellei hän ole sattumalta Se Oikea. Muista, että luultavasti hän ei ole.
    • Juo monta drinkkiä
      Juo monta drinkkiä, mutta älä loppuun asti, ettet tule liian humalaan. Ja mikä onkaan parempi tapa kartoittaa miestilannetta kuin kierrellä ympäriinsä "lasia etsimässä"?
    • Älä kikata
      Hymyile. Unohda sensuellin mystiset katseet, sillä huuruinen mies voi pitää niitä epähuomiossa vihamielisenä kyräilynä. Hymyile siis ja näytä, että sinulla on hauskaa. Älä kuitenkaan kikata jatkuvasti, ellet sitten halua leikkiä tyhmää bimboa.
    • Tanssi
      Ole esillä! Jos et tunne juuri ketään, tanssiminen on helppo ratkaisu siinäkin mielessä, ettei tanssiessa tarvitse puhua jatkuvasti. Viisi kertaa peräkkäin ja yksin tanssittu I will survive koettelee kuitenkin uskottavuuttasi.
    • Hidastele
      Tilaa drinkkisi hitaasti baaritiskillä, kävele hitaasti ympäriinsä, luo hitaita katseita. Unelmiesi mies haluaa todennäköisesti mieluummin lipua viereesi kuin juosta perääsi.
    • Käy WC:ssä
      Vessassa voit jutustella solidaarisesti myös naisten kanssa, vaikka oletkin juhlissa tsekkaamassa miesmarkkinoita. Siellä kuulet myös parhaimmat juorut ja voit tarkistaa, kaipaako meikkisi kohennusta. Eye lineria se ei kuitenkaan kaipaa.
    • Keskity itseesi
      Vaikka huomioitkin tarkkaavaisen analyyttisesti ympäristöäsi, älä kuitenkaan tuijota varsinkaan miehiä liian avoimesti. He voivat ymmärtämättömyyttään tulkita avoimuutesi epätoivoisuudeksi. Keskity siis vain itseesi ja siihen, että sinulla on hauskaa.
    • Unohda itsesi
      Älä kuitenkaan keskity vartioimaan ja hillitsemään itseäsi. Kukaan ei huomaa epäonnistuneita lipsahduksia tai katkenneita kynsiä. Joten kontrolli narikkaan ja hummaamaan!
    • Varo ex-miehiä
      Jos huomaat joutuneesi samoihin juhliin ex-miekkosen kanssa, välttele viimeiseen saakka. Ex-miehen ja alkoholin yhdistelmä saattaa aiheuttaa totaalisen käytöshäiriön, joka ilmenee mm. uhoamisena, holtittomana miesten pokkailuna, itsekehuna ja itsesäälinä.



  3. Juhlahumussa kelluminen

    Kun amatöörit väsyvät, ammattibailaajaellin juhlat vasta alkavat. Ja näin ne sujuvat ellimäisen hupaisasti loppuun saakka:
    • Älä katso peiliin
      Muutaman tanssin ja drinkin jälkeen ei peiliin kannata enää katsoa. Meikin alta alkaa kuoriutua esiin luonnollinen elli, mutta älä välitä. Luonnollinen elli on paljon kauniimpi kuin hiprakkaisen meikki- ja hiuslakkayliannostuksen saanut siiderielli.
    • Tanssi
      Alkuillasta on hyvä tanssia, jos ei kestä puhumista. Loppuillasta on hyvä tanssia, jotta et kertoisi kaikkea, mitä päässäsi liikkuu. Tanssiminen estää sinua myös ostamasta uutta drinkkiä kolmen minuutin välein. I will survive -sääntö pätee yhä.
    • Vältä naisia
      Nyt on aika toimia eikä enää höpötellä tyttöjen juttuja. Älä siis jauha koko iltaa työkaverisi mieshuolia, vaan lähde hankkimaan niitä itsellesikin.
    • Ole nopea
      Loppuillasta hidastelu on out, sillä se antaa vain humalaisen vaikutelman. Ihmissuhdemarkkinoilla vaaditaan loppuillasta muutenkin nopeaa oivalluskykyä ja riuskoja otteita. Ole siis ripeä ja anna menevän, pirteän, sähäkän ellin herätä itsessäsi.
    • Laita kännykkä pois päältä
      Vaarallisten tekstiviestien riski on suoraan verrannollinen kulauttamiesi siiderien määrään. Loppuillasta puhelimestasi saattaa lähteä ulkomaailmaan lähes minkälaisia viestejä tahansa. On turvallisinta sulkea koko puhelin.
    • Naukkaile taskumatista
      Nyt ovat vitamiinit paikoillaan. Vaikka tunnet olevai elämäsi voimissa, olet todennäköisesti kuitenkin vahvistuksen tarpeessa.
    • Älä sovi treffejä
      Vaikka tapaisit elämäsi deittikumppanin, älä sovi treffejä juhlahumussa. Älä ainakaan seuraavaksi päiväksi. Et ole ehkä treffikunnossa. Joka tapauksessa humalassa sovittujen deittien aika ja paikka saattavat unohtua, joten on parasta tyytyä vain antamaan käyntikortti - valintasi mukaan joko oikea tai väärä kortti.
    • Ota iskut vastaan kuin mi...elli!
      Parhaissakin juhlissa voi kohdata ikäviä takaiskuja. Drinkki kaatuu syliisi, toinen nainen vie miehesi, taputtelet pepulle vahingossa väärää miestä, visakorttisi riistäytyy täysin käsistä ja saattaa sinut perikatoon. Älä masennu, vaan kestä iskut kuin elli. Ne kasvattavat biletysluonnettasi.
    • Muista ettei maailma parane tänään
      Vaikka ymmärtäisit yhtäkkiä samanaikaisesti sekä elämän tarkoituksen että sen, että olet maailman onnettomin ihminen, älä tilitä. Ymmärryksesi ja tilityshalusi katoavat kuitenkin yöunien myötä.
    • Tilaa taksi
      Öisin ei ole aika leikkiä Tuhkimo-leikkejä ja nilkuttaa yksin kotiin. Öisin ei tarvitse myöskään leikkiä Neiti Etsivää. Ehdit tutkia juhlakavaljeerisi kotia myöhemminkin. Jos edes haluat tutkia sitä enää juhlien jälkeen.



  4. Juhlien jälkihoito

    Olet siis päässyt kotiin. Hyvä. Ja haluat palata juhlamaailmasta arkimaailmaan mahdollisimman kivuttomasti. Henkisen ja fyysisen päänsäryn parantavat:
    • Kaksi lusikkaa
      Kaiva lusikat jääkaapista ja paina ne silmillesi. Silmäpussisi pienenevät ja poikkeuksellisesti kadoksissa ollut hehkeytesi palautuu sekunnissa.
    • Kännykkä
      Tarkista kylmäverisen rauhallisesti, kenelle tulikaan kaikesta huolimatta soitettua. Tsekkaa myös tekstiviestit. Ja sitten tekstaamaan ja tuhoa ja hävitystä paikkaamaan. Sopivia viestejä ovat "Se en ollut minä, duunikaverini lainasi eilen kännyäni. Soittikohan se sullekin?" ja "Sorry, taisin lähettää sulle eilen ihan toiselle ihmiselle tarkoitetun viestin."
    • Jäätelö
      Jätski lohduttaa ja rauhoittaa sekä ruumista että sielua. Myös kaikenlainen roskaruoka on suotavaa.
    • Ikkuna
      Raitis ilma edesauttaa normaalin ajattelukyvyn palautumista. Jos et kykene kävelemään, avaa edes ikkuna.
    • Päiväkirja
      Älä ryhdy morkkistelemaan ja tilittämään illan tapahtumia päiväkirjallesi. Kaiva esiin päiväkirjasi kymmenen vuoden takaa ja helpotu: silloiseen nähden olet nyt todella järkevä, kaikesta huolimatta!
    • Peruukki
      Jos kännykän "se en ollut minä" -viestit eivät auta, on syytä viettää pari päivää "se en ole minä" -tilassa.
    • Lompakko
      Piilota lompakkosi. Juhlista toipuminen on helpompaa, kun et heti selvitä, paljonko sitä visaa tulikaan vinguteltua ja montako käyntikorttia lompakosta enää löytyykään.
    • Meikkivoide
      Sivelee naamaasi mahdollisimman paksu kerros mahdollisimman peittävää meikkivoidetta. Näin punastuksesi ei näy, kun törmäät mieheen, joka kertoo tanssineensa kanssasi pöydällä tangoa.
    • Ystävät
      Kerää parhaat kaverisi kokoon ja muistelkaa yhdessä kaikkein pahimpia töppäyksiänne. Ystävät ja huumori vievät morkkiksen takuuvarmasti.
    • Uudet juhlat
      Kaikkein paras tapa unohtaa vanhat juhlat ja saada uutta ajateltavaa on järjestää uudet kemut.

Vihjeitä naisille viikonlopun "liikenteeseen"
Posted on Mon, 27 Apr 2009
Kotiin kannattaa lähteä kun:

  1. Sinulla ei ole minkäänlaista aavistusta siitä, missä kenkäsi ovat...
  2. Vessassa sinun oli kerta kaikkiaan pakko pyytää jotakuta nostamaan pikkuhoususi takaisin ylös...
  3. Päätät yhtäkkiä että haluat aloittaa tappelun jonkun "bitch":in kanssa...
  4. Vessassa huomaat että näytät lähinnä Joan Collinsilta sen kotoasi viisi tuntia sitten lähteneen jumalattaren sijaan...
  5. Pudotat hampurilaisesi McDonald'sin lattialle kolmelta aamulla, nostat sen ylös ja jatkat syömistä...
  6. Alat itkeä?
  7. Työpäivän alkamiseen on vähemmän kuin kolme tuntia aikaa...
  8. Olet löytänyt toimiston nyhveröstä uuden, syvällisen puolen...
  9. Sinulle tulee pakottava tarve ottaa vaatteita pois, nousta pöydälle ja laulaa?
  10. Olet unohtanut missä asut...
  11. Olet alkanut kuulostaa Bonnie Tylerilta koska olet tupakoinut hieman liikaa? (olet kertonut joka tapauksessa varmuuden vuoksi kaikille vastaantuleville polttavasi vain kun juot)
  12. Huomaat huutavasi baarimikolle, joka on huijannut sinua antamalla pelkkää sitruunasoodaa (vodkan maku ei erotu lainkaan!!!)
  13. Luulet olevasi omassa sängyssäsi, mutta tyynysi tuntuu enemmänkin pizzalta?
  14. Aloitat kaikki keskustelut lauseella: "Älä nyt käsitä tätä väärin, mutta..."
  15. Et huomaa, ennen kuin on liian myöhäistä, että vessanpöntön kansi olikin vielä alhaalla...
  16. Kun väsyttää, istut baarin lattialle...("Miksi niin ei muka voisi tehdä?!?")
  17. Näytät ystävillesi että tytötkin osaavat pissiä seisaallaan...

Ohjeita viikonlopun viettoon
Posted on Mon, 27 Apr 2009
Koska työläisten niin innolla odottama viikonloppu on jälleen tulossa, päätin laatia ohjeet joita noudattamalla se tulee onnistumaan sataprosenttisesti. Ellei näin käy, olet joko lukutaidoton tai muuten vain perässä vedettävää sorttia.

  1. Kannattaa varmistaa kalenterista, että viikonloppu on tosiaankin tulossa. Ellei ole kalenteria, kilauta vaikka kaverille tai käy päivän lehti naapurin postiluukusta, sinullehan sitä ei kuitenkaan tule. Viikonlopun vietto on parempi aloittaa perjantai-iltana, ei esimerkiksi sunnuntaiaamuna.
  2. Lepää hyvin ennen viikonloppua. Esimerkiksi viikon lepo on aivan riittävä tähän tarkoitukseen. Jos nyt kuitenkin kuulut niihin heikko-osaisiin joiden pitää käydä töissä saadakseen rahaa, lepää siellä. Jos työnantajasi närkästyy moisesta, kerro hänelle mahtavista bileistä jossain ihan muualla, kuin minne itse olet menossa ja kutsu hänet sinne jonnekin kauas.
  3. Syö hyvin ennen viikonloppua, jotta kestät paremmin viinaa. Tässä kannattaa jälleen huomioida naapurit ja tuttavat, monet nimittäin laittavat ihan mukiinmenevää ruokaa iltaisin kotonaan. Päivällä syömisestä ei kannata murehtia, silloinhan levätään. Jos kuitenkin käy niin, että olet siellä työpaikalla murehtimassa ruuasta, tilaa vaikka pizzaa firman laskuun.
  4. Hanki reilusti juotavaa viikonlopuksi. Reilu määrä ei todellakaan tarkoita sitä kuutta kaljaa, jonka yleensä kannat perjantaisin himaan. Jos kirkkaista pitää, niin koppa kossua pitää taatusti kaveritkin tyytyväisenä pitemmän aikaa. Tämä saattaa tietysti ahdistaa heikkopalkkaisia duunareita, joten hanki paremmin palkattu työ jos tilisi meni tuohon kossukoriin. Oluiden ja siidereiden ostoon kannattaa pyytää joku pakettiauton omaava kuljetusavuksi.
  5. Pyydä kavereita ja tuttuja juhlimaan kanssasi. Myös ihan outoja henkilöitä voi pyytää edellyttäen, että ovat vastakkaista sukupuolta. Tämä tuskin muodostuu ongelmaksi, jos noudatit edellistä kohtaa tarkasti. Nimittäin maininta pakettiautolastillisesta siideriä tai olutta saa kenet tahansa muuttamaan teille. Myös korillinen kossua houkuttelee porukkaa, joskin ikärakenne voi olla eri siideriin verrattuna. Älä missään nimessä pyydä pariskuntia, ne nimittäin vaan tappelevat keskenään saatuaan viinaa. Mikäli porukkaa on tulossa enempi mitä asuntoon sopii, vihjaise naapurille, että maalla on rauhallisempaa ja käytä myös hänen kämppää juhlimiseen. Pyydä jokaista juhlijaa tuomaan myös jotain pientä naposteltavaa, niin sinun rahasi ei kulu epäolennaiseen.
  6. Ota ihan reilut pohjat ennen vieraiden saapumista, olet nimittäin paljon rennompi ottaessasi heitä vastaan ovella. Muista kuitenkin kohtuus, liian rennot isännät päätyvät yleensä jonnekin muualle kuin kotiinsa.
  7. Mikäli joku vieras tekee etikettivirheen ja saapuu autolla, kerro hänelle muiden haluavan lähteä heti jonnekin kaukaiseen ravintolaan. Yleensä autolla tulijoille tulee tässä vaiheessa kiireellistä meno ihan vastakkaiseen suuntaa. Jos autoileva kaverisi kuitenkin jää pilaamaan tunnelmaa, pidä huoli, että hänen autoaan ja ajotaitoaan arvostellaan koko illan.
  8. Muista, että hyvin onnistuneiden juhlien salaisuus on riittävä viina, ei hauska isäntä kuten olit ajatellut. Jos haluat järjestää ohjelmaa, niin unohda haitarinsoitto ja kansantanhut, ne eivät sovi yhteen alkoholin kanssa. Kokeile ennemmin erilaisia nopeutta vaativia lajeja, kuten kaljapullon tyhjennys, siideripullon juonti tai kossun kumoaminen tietyssä ajassa. Kilpailuissa on ihan turha jaella palkinnoiksi mitään mainoslippalakkeja, reilusti vaan pullo käteen voittajalle niin kyllä hymy irtoaa.
  9. Jos joku vieraistasi sammuu, odota ensin hänen heräämistään ja juota vasta sitten lisää viinaa.
  10. Mikäli joku häirikkönaapureistasi kertoo soittaneensa poliisit paikalle, mene niitä kadunvarteen vastaan ja esittäydy kyseiseksi naapuriksi. Kerrot sitten poliiseille omasta alkoholiongelmasta ja pikku-ukkojen näkemisestä. Pahoittele hirveästi tilannetta ja pyydä olematta enää reagoimatta, jos vahingossa vaikka soittaisit uuden puhelun. Tämä auttaa kummasti häiriköiviin naapureihin.
  11. Jos jotkut vieraistasi alkavat tappelemaan, niin älä missään tapauksessa soita poliiseja vaan järjestä vedonlyönti voittajasta. Häviäjän voi sitten nostaa rappuun ja soittaa sille ambulanssi, jos tilanne sitä vaatii. Vältä itse väkivaltaa ja ratkaise pattitilanteet tarjoamalla väkevintä mitä talosta löytyy. Tällä konstilla uhoaja useimmiten sammuvat kohtalaisen nopeasti.
  12. Älä aja ketään pois kesken viikonlopun. Muistathan sen päättyvän vasta sunnuntain vaihtuessa maanantaiksi.
  13. Mikäli kämpässä on vielä maanantaiaamuna ylimääräistä porukkaa, heitä samaa sukupuolta olevat pihalle. Vastakkaisen sukupuolen edustajilta kannattaa ennen pihalle heittämistä tiedustella mahdollista halua korvata majoittautuminen jollakin tapaa. Jos pääsette yhteisymmärrykseen korvaustavasta, älä heitä pihalle.
  14. Jos otat ja tahdot ajaa, niin aja joko pleikkarilla tai taksilla.

Tässä nämä viikonlopunvieton ohjeet kaikessa yksinkertaisuudessaan. Jos joku ei sattumoisin ymmärtänyt jotain, se ei johdu ohjeista vaan lukijan jo mahdollisesti nauttimista alkoholipitoisista tuotteista. Ellei näitä ohjeita ymmärtänyt edes selvinpäin, niin älä missään nimessä harkitsekaan kännäämistä. Mikäli joku nyt pahoitti mielensä tällaisesta kännäämisestä, ei se kirjoittajaa haittaa tippaakaan.

Asiakaspalvelun helppous
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  • Olen asiakaspalvelija - minulla on korkeakoulutasoinen tutkinto kirjanpidossa, suhdetoiminnassa, markkinoinnissa, liiketoiminnassa, atk:ssa ja swahilin kielessä.
  • Olen asiakaspalvelija - tietenkin muistan kuusi vuotta sitten tekemäsi varauksen, vaikkakin sinulla ei ole varausnumeroa ja muistelet, että se on tehty nimellä, jonka ensimmäinen kirjain on "T".
  • Olen asiakaspalvelija - puhun kaikkia mahdollisia kieliä, olen vieraillut kaikissa mahdollisissa paikoissa ja tavannut kaikki mahdolliset ihmiset.
  • Olen asiakaspalvelija - minulle on päivänselvää, että kun puhut perjantaista, tarkoitat tietenkin lauantaita. Ymmärrän myös kellonajat, kun määrittelet ajankohdaksi "töiden jälkeen" tai "ennen saunaa".
  • Olen asiakaspalvelija - totta kai, minähän valehtelen, kun sanon ettei haluamaanne tuotetta ole enää jäljellä erikoishinnalla.
  • Olen asiakaspalvelija - ei tietenkään ole mitään vaivaa järjestää nopeasti 25 lisäpaikkaa haluamallasi erikoishinnalla, parannetuilla bonus-palveluilla. Ja totta kai minulla on oikeus poistaa alv:t hinnastasi.
  • Olen asiakaspalvelija - pystyn katsomaan 10 asiakasrekisteriä, hoitamaan 5 tilausta sekä vastaamaan 15 puheluun - kaikki yhtäaikaisesti.
  • Olen asiakaspalvelija - tiedän tarkalleen, mitä tehdä missäkin tilanteessa käyttämättä ollenkaan rahaa tai sekuntiakaan aikaa.
  • Olen asiakaspalvelija - olen vastuussa lentoyhtiön ruokatarjoilusta, liikenneruuhkista, vuokra-auton tyhjistä renkaista, säästä, henkilökohtaisista ongelmistanne ja kansallisesta taloudesta.
  • Olen asiakaspalvelija - en koskaan loukkaannu, kun olen tehnyt 10 tunnin etsintätyön 12 Euroopan maan kierroksesta vain kuullakseni sinun kertovan "varanneesi sen itse internetistä ja säästäneesi 25 euroa". En myöskään koskaan tunne vahingoniloa, kun soitat minulle ja kerrot olevasi jumissa "keskellä ei mitään", koska lentosi on peruttu ja et voi soittaa Internet-varaamollesi saadaksesi tilalle uuden lennon.
  • Olen asiakaspalvelija - minusta on ihanaa, kun ihmiset tulevat luokseni juhlissa ja yhtäkkiä olettavat minun tietävän kaikki puhelinnumerot Helsingistä Ivaloon ihan vain päästäni. Tiedän myös kaikkien ravintoloiden hinnat ja aukioloajat ja muistan ne kaikki, sehän on itsestään selvää.
  • Olen asiakaspalvelija - sinun ei tarvitse kertoa minulle mitään päivämääriä tai nimiä, sillä olen ajatustenlukija ja minulla on jo varaus valmiina kristallipallossani ennen kuin kerrot minulle mitään.
  • Minä hymyilen, olen empaattinen, sympaattinen, pahoittelen, mairittelen, hinnoittelen, varaan ristiin, esiinnyn, laulan, tanssin, steppaan, korjaan printterin ja tietokoneen sekä saan aikaan maailmanrauhan - KOSKA OLEN ASIAKASPALVELIJA.

Mummojen alalajit
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  • Hilpi-mummo: Ei lakkaa hymyilemästä edes unissaan. Harvinainen mummolaji, joka on ikiystävällinen kaikille vieraileville ihmisille. Ei koskaan poistu kotoaan muutoin kuin sienimetsälle. Pitää lapsista yli kaiken muun. Kertoo loputtoman pitkiä ja yksityiskohtaisen tarkkoja tarinoita menneistä ajoista.
    Paras tuntomerkki: Leipoo maailman parasta pullaa aina käydessäsi, muttei muista, kuka olet.
    Löytyy helpoiten: Laajamittaisten etsintöjen jälkeen aamuyöllä lämpökameran avulla sienimetsästä.

  • Elma Dorado: Kitisyttää viimeiset 20 elinvuottaan keinutuolissa, elää kauravelliä ryystäen ja valittaa kansaneläkkeen pienuutta. Kävisi seuraintalolla juoruamassa, mutta pelkää kengänpohjien kuluvan matkalla. Hakee kauppamatkalla naapurin roskiksesta vanhoja 7 Päivää -lehtiä luettavakseen.
    Paras tuntomerkki: Jättää kuoltuaan jälkipolville perinnöksi 72 miljoonaa miljoonaa miljoonaa markkaa ja kolmanneksen natsien kulta-aarteesta.
    Löytyy helpoiten: Pankista, jossa on ilmainen kahvitarjoilu.

  • Lämpöohjautuva lotta: Suomen salattu ase sotiemme aikana. Koulutettu iskemään raskaasti aseistettuna vihollisen strategisiin paikkoihin, muttei palaamaan kotiin.
    Paras tuntomerkki: Ostoskärryllinen lastattuna tarjouskahvilla. Yrititpä kuinka kovasti väistää tai maastoutua, ne jyrää teitin. Kulkee suorallakin tiellä siksakkia. Vaikeampi kierrettävä kuin Chris Pronger.
    Löytyy helpoiten: Löytää Sinut.

  • Oksanhankamummo: Yksi kassa, kuusi jonoa. Mummojen yhteistoiminnan kapellimestari. Jonon kasvaessa yli kolmen ihmisen pituiseksi telakoituu mummo ostoskärryjen kanssa sivusta keskelle jonoa. Sekunnin murto-osia tämän jälkeen oksanhankamummon perään on jo syntynyt kymmenien mummojen varajono.
    Paras tuntomerkki: Tunnet merkitsevät katseet selässäsi yrittäessäsi päästä omalla vuorollasi kassalle.
    Löytyy helpoiten: Ruuhka-aikana kaikkialta.

  • Stasi-Selma: Postittaa kaksi kirjallista valitusta päivässä, toisen isännöitsijälle sen takia, että naapurista kuuluu ääniä, ja toisen kuuntelulaitteen valmistajalle, koska viimeisestä lauseesta ei saanut selvää. Kirjoittaa eläkkeellä muistelmateoksen - naapurien elämästä. Murtautuu öisin pannuhuoneeseen lukemaan vesimittaria.
    Paras tuntomerkki: Lastensuojeluviranomaiset ovesi takana, vaikka Sinulla ei ole lapsia.
    Löytyy helpoiten: Jokaisesta talosta, jossa on enemmän kuin yksi asunto.

  • Mrs. Hyde: Tuttu ja turvallinen mummonpallero räjähtää säkenöivään voimaansa joka päivä Kauniiden ja Rohkeiden alkaessa, minkä jälkeen puhelimeen vastaa itse Manalan rouva, mikäli erehdyit ohjelman aikana soittamaan. Epätasapainoinen rouvashenkilö, jonka kanssa ei voi keskustella muuten kuin myötäilemällä tämän kauhisteluja nykymaailman menosta. Muutoin pimeä puoli mummosta ottaa vallan ja rinnasta alkaa kivistää.
    Paras tuntomerkki: Syö niin paljon nitroja, että on ravistettuna räjähdysaltis. Lääkärintodistuksessa merkintä, ettei saa kuljettaa autossa mukulakivikadulla, eikä polttohaudata.
    Löytyy helpoiten: Kirjoittamalla yleisönosastolle mielipide homoliittojen puolesta ja seuraamalla noussutta hälyä.

  • Stockan mummo: Jos paheksuva tuijotus voisi tappaa, ei maailmassa olisi pian yhtään alle 80-vuotiasta. Ylväs sekoitus Lenita Airistoa ja Mordorin mustia ratsumiehiä.
    Paras tuntomerkki: Sata ja yksi dalmatialaista päätyivät elokuvan kuvausten jälkeen tämän ladyn hansikkaiksi. Varoo koskettamasta muita, koska saattaa kosketuksesta hajota tomuksi. Pysyy kasassa ryppyvoiteella liimattuna.
    Löytyy vaikeiten: Haastetta etsiville bongareille valepuvussa Alepasta.

  • Granny Reaper: Soittaessasi kertoo ensimmäiseksi, ketkä kaikki kylästä ovat kuolleet viimeisen kuukauden aikana, vaikka et tunne heistä ketään. Mikä tahansa keskustelun aihe kääntyy alle minuutissa mummon sairauksiin. Valittaa vaivojaan ja valmistelee lapsenlapsiaan jatkuvasti aikaan, jolloin häntä ei enää ole. Lukee lehdestä artikkelin uudesta löydetystä sairaudesta ja menee taksilla terveyskeskukseen kertomaan kärsivänsä samoista oireista.
    Paras tuntomerkki: Elää keskimäärin 117-vuotiaaksi hymyilemättä kertaakaan.
    Löytyy helpoiten: Arkisin terveyskeskuksen vuodeosastolta, viikonloppuna seurakuntatalolta kenen tahansa hautajaisten jälkeisestä kahvitilaisuudesta.

  • Kasino-Alma: Ärsytettynä vaarallisin mummolajike. Lykkää hullunkiilto silmissä mynttiä kolikkoautomaatteihin päivästä toiseen. Pystyy pelaamaan yhtäaikaisesti jopa neljää eri rahapeliä, joiden reviiriä vartioi äkäisesti. Rahojen loputtua seisoo loppupäivän pari metriä peliautomaatin takana vahtimassa, kun muut pelaavat. Suvun kartanon maineen ja mantuineen tungettuna kymmenessä vuodessa kansanterveyden hyväksi.
    Paras tuntomerkki: Kaksi Falcon Securityn vartijaa, neljä kassanhoitajaa ja susikoira raahaamassa mammaa pakkokeinoin kauppahallista pihalle viisitoista minuuttia sulkemisajan jälkeen. Huutaa tuolloinkin hysteerisenä "Miul ois vielä pari markkoo jälellä".
    Löytyy helpoiten: Houkuteltavissa suurissa laumoissa esille viheltelemällä pokeriautomaatin tuplaustunnaria marketin aulassa.

  • Ylämummo: Kuuluisa mummo, joka laittaisi kiekon maaliin paikasta, josta ammattilainenkin erehtyi. Sama mummo, joka näkisi tilanteet paremmin kuin useimmat liigatuomareista.

Tunnista ATK-alan ammattilaiset
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  • Unix-ylläpitäjä: vatsa, parta tai sen tapainen ja kännykkä johon ei juurikaan viitsitä vastata. Häviävät aina välillä eikä kukaan tiedä missä guru luuraa. Jos jaksat kuunnella esitelmän juuri tämän yrityksen käyttämän Unix-version heikkouksista, saat asiasi hoidettua. Jos et jaksa, unohda koko homma. Se tehdään huomenna, aina. T-paita, hauska ja farmarit, siniset.
  • Tietoliikenneasiantuntija: Paljon samaa kuin Unix-ylläpitäjässä, mutta habitus on jotenkin siistimpi ja esitelmät pidempiä. Kaikki vaikuttavat guruilta, koska kukaan muu ei juurikaan ymmärrä miten firman verkko toimii, mitä laitteita siinä on, miksi se maksaa niin paljon ja miksi siinä on kuitenkin käsittämättömiä häiriöitä. Häiriöistä on turha kysyä, koska et kuitenkaan ymmärrä vastausta.
  • Webohjelmoija: Työtön. Kysele olisiko myynnissä joitain kivoja laitteita, joita tuli ostettua, kun uusmediassa meni kovaa.
  • Cobol-ohjelmoija: Vanhempi lyhytsorminen mies villatakissa, jossa nahkapaikat kyynärpäissä. Taustalla mahdollisesti lyhyt työttömyysjakso 90-luvun lopulla ennen Y2K:ta. Vitsit eivät oikein aukene muille, enää.
  • Konseptisuunnittelija: Nimike tuo mieleen kouluaikoina paperille raapustetut sekavat merkinnät. Sama tulee mieleen työn laadusta. Luulee olevansa atk-ammattilainen, mikä on huolestuttavaa. Tyylikäs ja moderni pukeutuminen, mikä paljastaa totuuden ammattilaisuudesta.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen perusprinsiipit
Posted on Mon, 27 Apr 2009
(lähde: Aravirta Hannu, Kultaisen valmennuksen kirja)

  1. Meillä on maailman taitavimmat pelaajat, vaikka muilla on vielä paremmat
  2. Mitä enemmän voitolla, sitä paremmat mahdollisuudet vastustajalla voittaa.
  3. Tärkeintä ei ole voitto, vaan roolipelaaminen ja kiva pukuhuonemusiikki.
  4. Kuumeisempi maalivahti pelaa, jos täytyy valita kahden maalivahtiehdokkaan väliltä.
  5. Puolustuksessa oleellisinta on huolehtia siitä, että kaikki muistavat luistella kiekon perässä.
  6. Maalineduspelaamisen ydin on, että isoin ja vahvin pakki istuu vaihtoaitiossa ja muut pakit pelaavat kiekkoa katseellaan.
  7. Maajoukkueeseen pääsee sitä varmemmin, mitä enemmän aikaa on kulunut hyvistä peleistä.
  8. Olli Jokinen pääsee maajoukkueeseen aina, koska hän on huipputaitava pelintekijä, maalintekijä, aloittaja ja päällikkö.
  9. Maajoukkueeseen pääsee ilman näyttöjäkin, jos ei käy parturissa.
  10. Rochester Mother Fuckersin neloskentän pelaajat menevät valinnoissa aina SM-liigan kultajoukkueen pelaajien edelle.
  11. Aikalisä otetaan tappiotilanteessa mahdollisimman myöhään, mieluimmin pelin jälkeen.
  12. Maalivahti otetaan pois tappiotilanteessa siinä vaiheessa, kun aikaa on jäljellä 10 sekuntia ja vastustaja hyökkää.
  13. Kuudella viittä vastaan pelatessa on tärkeintä saada pitkä kiekko mahdollisimman nopeasti aikaiseksi.
  14. Kun vastustaja tekee puolessatoista minuutissa kaksi maalia, tärkeintä on luoda joukkueeseen positiivinen tunnelma.
  15. Try Out -systeemillä etsitään harjoituspelien parasta TV-kommentaattoria.
  16. Ruotsia ja Tsekkiä ei voi voittaa eikä Kanadaa, Venäjää, Slovakiaa, USA:ta ja Latviaakaan kovin usein.
  17. Saksa-otteluihin lähdetään aina haastajina ja ilman paineita hakemaan tasapeliä.
  18. Murskavoitot Laosista ja Burundista takaavat itsevarman meiningin jatkopeleihin.
  19. Peter Forsbergille ja Mats Sundinille tarjotaan Suomi-otteluissa aina mahdollisuus legendaarisuutensa päivittämiseen.
  20. Aftonbladetin ja Expressenin levikin kasvattaminen on tärkein tavoite MM-turnauksissa.

Varoituksia pikkujouluista
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  • KRAPULAKEIJUT
    Aloitatko illan lompakko täynnä seteleitä ja heräät aamulla pussissasi vain kaupan kassakuitti, pari markkaa ja kourallinen kymmenpennisiä? Peittääkö kieltäsi aamulla sitkeä ja kammottavan makuinen epämääräinen tahna? Jos vastaat "kyllä", niin juopottelusi on houkutellut paikalle krapulakeijuja. Pahanilkiset krapulakeijut vievät rahasi, paskovat suuhusi ja nauravat räkäisesti päälle. Lisäksi krapulakeijun taikasauvan kosketus tyhjentää muistisi, jolloin joudut kyselemään edellisillan tapahtumista kavereiltasi - he taas kertovat sinulle juuri ne tapahtumat, joita et haluaisi muistaa. Krapulakeijut vihaavat tupakoitsijoita ja paskovat näiden suihin useammin kuin muiden.

  • JYSÄRIPEIKOT
    Kun nukahdat, se tapahtuu. Lattianraoista ja kukkaruukkujen takaa marssii esiin armeija möriseviä pikkuruisia peikkoja, jotka suustasi tuleva alkoholin tuoksu on houkutellut paikalle. Janoiset jysäripeikot hyökivät suusi ja sieraintesi kautta elimistöösi tarkoituksenaan suunnistaa vatsaasi siellä muhivan oluen ja viinan vuoksi. Luonnostaan tyhminä ja hidasälyisinä ne eivät kuitenkaan ikinä löydä perille, vaan eksyvät pääsi sisälle josta ne eivät enää löydä tietä ulos. Epätoivoiset jysäripeikot tarttuvat tällöin moukareihin, nuijiin, varstoihin, seipäisiin ynnä muihin astaloihin ja alkavat takoa kallosi sisäpuolta halki päästäkseen vapauteen. Peikot kuolevat nälkään ja hapen puutteeseen ennen kuin ehtivät saada aikaan todellista tuhoa, mutta sitä ennen sinulla on edessäsi monta piinallista tuntia.

  • HUMALATONTUT
    Joissain pulloissa asustaa humalatonttuja. Nämä leppoisat olennot elävät elämäänsäkelluen alkoholipitoisessa nesteessä kaikessa rauhassa, kunnes pullo korkataan ja joku kohottaa sen huulilleen. Kurkkutorvea pitkin alas mahalaukkuun putoavat tontut huomaavat kauhukseen autuaan elinympäristönsä vaihtuneen vatsahappojen, kahvin ja puoliksi sulaneen ruuan täyttämään hornankattilaan. Kunhan alkushokki on haihtunut, muutoin niin rauhalliset humalatontut joutuvat mielettömän paniikin valtaan ja alkavat potkia, rimpuilla ja puskea päätään mahalaukun seinämiin. Tämä aiheuttaa hyvin epämiellyttävän tunteen epäonnisen kännikalan vatsassa. Tonttujen määrästä ja juhlijan yleiskunnosta riippuu kuolevatko tontut hiljalleen vatsan sisälle vai tapahtuuko joukkopako suun kautta. Jälkimmäisestä ilmiöstä käytetään jostain syystä nimitystä "laatta lentää" - ehkä tontut on joskus assosioitu rakentamiseen.

  • MUSTELMAAHISET
    Yrität ylittää kadun ja kävelet päin lyhtypylvästä. Suuntaat kulkusi pensaikkoon lievittääksesi virtsarakkosi painetta - yhtäkkiä oletkin turvallasi muurahaispesässä. Yrität avata olutpullon mutta amputoitkin toisen peukalosi pullonavaajalla. Mikäli näin käy, tiedät että metelöintisi on herättänyt äreän menninkäisen, mustelmaahisen. Ihmissilmälle näkymätön mustelmaahinen vihaa syvästi rauhanhäiritsijöitä ja kostoksi tönii, tyrkkii ja kampittaa näitä parhaansa mukaan tarkoituksenaan saada nämä telomaan itsensä mahdollisimman pahasti. Mikäli luulet, että mustelmaahinen on kimpussasi mene rauhallisesti makuulle - lopulta se kyllästyy ja lähtee pois.

  • RÄYHÄHENGET
    Äreät, oikukkaat ja alati pahantuuliset räyhähenget jakaantuvat useisiin epämiellyttäviin alalajeihin. Kaikki lajit tartuttavat uhrinsa menemällä tämän verenkiertoon, jossa ne aiheuttavat ns. "pahaa verta". Eräät alalajit yllyttävät tuhoamaan julkista tai yksityistä irtaimistoa, toiset pakottavat sinut haastamaan riitaa muiden ihmisten kanssa (aivan liian usein riitakumppanina on iso, ruma ja karvainen bodari tai kymmenpäinen skinilauma). Tietyt henkilöt ovat alttiimpia riivatuksi tulemiselle kuin toiset. Katolinen kirkko ja herännäiset kristityt ovat yrittäneet parantaa riivattuja rukouksin ja raamatunlausein (huonolla menestyksellä), mutta omasta mielestäni paras hoitomuoto on edelleenkin potilaan päänahan hieronta kovalla materiaalilla - tämä kivikauden ajoilta periytyvä hoitomuoto tunnetaan veikeällä nimellä "nuijanukutus". Eräs räyhähenkien alalajeista on nimeltään örmy. Örmyn vaivaama ihminen istuu vaiti yksin pimeässä nurkassa ja tuijottaa lasinpohjaa kasvoillaan ilme, joka pysäyttäisi jopa käsistä karanneen puskutraktorin. Kierrä örmyn uhri mahdollisimman kaukaa.

  • JORINAPIRUT
    Jorinapirut ovat kaukaista sukua räyhähengille. Ilmojen halki liikkuessaan jorinapiru saattaa sukeltaa humalaisen korvan kautta aivoihin, joissa pahahenki sulkee välittömästi kaiken ajattelukyvyn sekä kaikki aistit. Jorinapirun valtaama uhri yleensä liimautuu tiettyyn henkilöön ja jankkaa tälle mielipiteitään tylsimmästä ja kuivimmasta mahdollisesta aiheesta. Uhri toistaa samoja lauseita yhä uudelleen ja uudelleen ja viljelee näiden välissä fraaseja kuten "v***u niinku", "kyllsätajuut" ja "tiätsä silleen tota niinku". Lopulta jorinapirun lamaannuttava vaikutus lakkauttaa aivoista puhe- ja liikuntakyvynkin jolloin uhri vajoaa sammuneena maahan kaikkien helpotukseksi.

  • KALMA
    Yletön alkoholin käyttö saattaa houkutella paikalle Kalman, joka tahtoo viedä innokkaan juhlijan kotiinsa jatkoille. Kalman mukaan lähteneen juhlijan tunnistaa kalpeasta ihosta, pulssin ja hengityksen pysähtymisestä sekä lautumista ruumiissa. Tällöin ei voi tehdä juuri muuta kuin todeta tilanteen, ilmoittaa viranomaisille ja kohottaa maljan edesmenneen muistolle.

Krapulalista
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  • KALMAKRAPULA:
    Heti herätessäsi pelkäät kuolevasi. Hieman myöhemmin pelkäät, ettet kuolekaan.

  • PLASEBOKRAPULA:
    Heräät hirveässä kankkusessa, suuta kuivaa, voit pahoin. Tunti tai pari myöhemmin tajuat, että et juonut edellisenä iltana mitään. Elimistösi vain toimii vanhasta tottumuksesta.

  • "KUMMIN PÄIN" KRAPULA:
    Menet aamulla istumaan wc-pöntölle ja samalla iskee hirveä oksennuskohtaus. Et tiedä kummin päin pytyllä pitäisi olla, joten tähtäät oksennuksen istualtaan jalkojesi välistä ja tietenkin onnistut surkeasti.

  • AMMATTILAISKRAPULA:
    Aamulla tunnet krapulan merkkien lähestyvän. Menet jääkaapille ja otat edellisenä iltana säästämäsi aamuoluen ja juot sen. Ja taas mennään. Näin voit siirtää krapulaa eteenpäin vaikka viikkokausia, jopa vuosia.

  • YLLÄTYSKRAPULA:
    Heräät ja odotat krapulan iskevän kaikilla voimillaan, mutta huomaatkin voivasi paremmin kuin koskaan ennen (Helkkari mulla on hyvä kunto!). Et tajua, että elät vielä laskuhumalaa. Joskus iltäpäivällä alkavat mustat pilvet kerääntyä yllesi ja kroppasi ryhtyy sheikkaamaan sinulle tuntemattoman biisin tahtiin. Välittömästi tämän jälkeen krapula tulee ja tuhoaa sinut sekä henkisesti että ruumiillisesti.

  • SUSIKRAPULA:
    Heräät aamulla jumalattoman ruman vastakkaisen/saman (riippuen preferensseis-täsi) sukupuolen edustajan vierestä ja kätesi on jäänyt uuden "ystäväsi" alle. Laulat mielessäsi Freud, Marx, jne. biisiä "En sänkyyn mene koskaan ruman naisen/miehen kanssa, mutta monen vierestä mä oon herännyt". Tämä kohtalainen masennustilasi muuttuu kuitenkin välittömästi silkaksi kauhuksi, kun tajuat mahdollisuuden joutua karmeassa krapulassa keskustelukontaktiin kyseisen pedon kanssa. Välittömästi tämän jälkeen, välttääksesi yöpymiskumppanisi heräämistä, järsit kätesi hampaillasi poikki ja lähdet kotiisi. Bonushuvi: voit kuvitella mitä rumilus tuumaa, kun herää ja löytää irtokäden vuoteestaan.

  • "WHO CARES" KRAPULA:
    Krapula-aamuna tajuat, ettei sinusta ole mihinkään. Elämäsi on paitsi turhaa, niin myös suorastaan rasite kaikille (eritoten itsellesi). Menet ja haukut pomosi, opettajasi, "ystäväsi", kaverisi, puolisosi, entiset puolisosi (puhelin ja e-mail kelpaavat) ja naapurisi sekä annat heidän viimeinkin tietää, miten paljon heitä inhoat. Myöhemmin pyydät teeskennellen anteeksi, mutta naurat sisäänpäin, kun kerrankin sait sanottua muille rehellisesti, mitä heistä ajattelet.

  • HUPSISTA! KRAPULA:
    Aamu: kamala olo. Luulit, että sitä ei tulisi, koska et mielestäsi juonut edellisenä iltana juuri mitään, et ainakaan tavallista enempää. Sattuuhan sitä, ei syytä huoleen. Ota itseäsi niskasta kiinni ja myönnä rehellisesti: "Olen alkoholisti ja ylpeä siitä".

  • "NOLOA" KRAPULA:
    Lähdet kavareidesi kanssa rilluttelemaan tietoisena tarkoituksesta vetää lärvit. Teet parhaasi, mutta seuraavana aamuna olosi on ihan normaali. Valehtelet olevasi hirveässä krapulassa, käyt vessassa ja tunget sormet kurkkuusi oikean efektin aikaansaamiseksi. Älä masennu, me kaikki aloitamme joskus. Harjoittelulla saavutat sen minkä muutkin. Pullo käteen rohkeasti ja pohjanmaan kautta. Suositeltavia dokauspäiviä ovat ammattilaisten suosimat sunnuntai, maanantai ja tiistai. Vältä perjantaita ja lauantaita. Silloin liikkeellä on tekopirteitä amatöörejä, jotka sotkevat niinkin pyhän asian kuin ryyppäämisen, sosiaalisen kanssakäymisen, tanssimisen ja keskustelun kanssa.

Miten hoitaa nainen treffeiltä sänkyyn
Posted on Mon, 27 Apr 2009
  • Saavu kännissä paikalle ja puhu koko ajan äläkä anna suunvuoroa naiselle.
  • Puhu vain työasioistasi ja puhu laveasti ihmisistä, keitä deittisi ei tunne: Masa se sitten on kova pukki ja Jormalla on sellanen ja tällänen. Pomo pisti tekemään sitä ja tätä.
  • Flirttaile avoimesti tarjoilijoille ja näiden mentyä arvostele perseet asteikolla 4-10.
  • Kaiva nenää ja röyhtäile. Ilmoita vessaan lähtiessäsi että "nyt menen paskalle".
  • Jos deittisi on kasvissyöjä tai omaa radikaaleja mielipiteitä tai tavallisesta poikkeavan elämänkatsomuksen, naura paskaisesti "kaikenmaailman viherpiipertäjille".
  • Jutustele sukupuolitautien huonoista puolista. Raavi välillä munia ja tokaise: "vittu kun panettaa".
  • Tiedustele daamiltasi perinnöllisistä sairauksista ja liikalihavuuden ilmenemisestä tämän suvun keskuudessa.
  • Jos ilmavaivoja ilmenee, nosta toista kankkua ja anna palaa nautinnollisesti ähkähtäen. Hän tulee arvostamaan luonnollisuuttasi.
  • Puhu laveasti vihaamistasi asioista ja ehdota toimintamalleja näiden epäkohtien neutraloimiseksi. Käytä paljon kirosanoja adjektiiveina.
  • Juo paljon viinaa ja puhu kovalla, miehekkäällä äänellä. Muista kysyä daamilta kaikenlaisia intiimejä, ruumiiseen liittyviä kysymyksiä. Haasta riitaa viereisen pöydän porukan kanssa.
  • Kerro rehellinen mielipiteesi prostituutiosta ja kehu "Irinaa".
  • Ihmettele suureen ääneen miten naiset voikin olla välillä niin typeriä ja retostele kaadoillasi. Muista myös puhua isosta kalustasi.
  • Kysy daamilta mahtaako häneltä löytyä hoikkaa pikkusiskoa. Jos ei ole niin kysy miten äiti on säilynyt.

« Previous 1 2 3 4 Next »

Content Management Powered by CuteNews